perjantai 15. maaliskuuta 2013

Päivän kampaus

Tällä kertaa työkaveri teki sivuttaisen ranskanletin.


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Lankaa ja bambua

Näistä pitäisi tehdä nyt jotain. Jos saisin näistä neulottua jotain hieman nopeammin kuin edellisen projektini, joka kesti pari vuotta.

Mitä tästä langasta olisi kiva tehdä?


tiistai 12. maaliskuuta 2013

Tarvikkeita neulontaan

Hankin Ebaysta puikkosuojia ja silmukkamerkkejä. Ylimääräistä muovikrääsää, tiedän, mutta myös tarpeellisia. Tilaukset maksoivat postikuluineen vain pari euroa. Nyt vain pitäisi keksiä jokin uusi projekti missä näitä pääsisi käyttämään.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Hopeiset kalvosinnapit

Itse tehdyt kalvosinnapit, tehty hopeisesta dichroic lasista. 
Lasin kimaltava kauneus ei pääse oikein oikeuksiinsa kuvissani.


keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Päivän kampaus

Aamulla tehty hieman siistimpi nuttura.


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Päivän kampaus

Aamulla töissä hiukset vedetty sekaiselle nutturalle.


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Cake balls

Kokeilussa pitkästä aikaa kakkupallot. Pohjalla vaalea kakkupohja eräästä reseptistä. Kastettu ohennettuun valkosuklaaseen ja päälle siroteltu nonparelleja.