Kesäniityn huulivoide Pesosen mehiläistarhalta. Tämä on mun ehdoton suosikki! On pitänyt mun huulet tarpeeksi pehmeinä tänä talvena ja pahemmilta rohtumilta vältytty. Luokittelen tämän tuotteen ekoihin, sillä se on suomalaista tuotantoa ja se on lisäaineeton. Tuote on valmistettu vain neljästä aineesta: mehiläisvahasta, ekolaatuisesta kaakaovoista, sitruunaöljystä sekä luomutuotetusta viinirypäleen siemenöljystä. Hankittu Ruohonjuuresta.
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
torstai 24. helmikuuta 2011
Vihersmoothie 2
Näistä aineksista syntyä smoothie eli avokado, pätkä kurkkua, banaani, puolukkaa ja mustikkaa. Tällä kertaa ei ollut mitään salaattia saatavilla. Lisäksi heitin mukaan lorauksen hunajaa, himpsun kanelia ja tujauksen kookosöljyä.
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Valkosuklaa-karpalo pikkuleivät
Kokeilin itse vihdoin joululahjaksi annettua pikkuleipiä lasipurkissa ohjetta. Kyllä tuli hyvä! Tosin paistaessa ne menivät yhteen.
Tällä taikinan määrällä ja noilla väleillä piparit paistuivat yhteen. Mutta minua tuo ei paljon haitannut.
torstai 17. helmikuuta 2011
Vihersmoothie
Laitoin edellisenä iltana kippoon sulamaan pinaattia, mansikkaa, puolukkaa, muutaman tyrnin ja mustikkaa. Kaikki siis pakkasesta. Kipon jätin jääkaappiin yön yli sulamaan. Aamulla sitten vain kippasin blenderiin, lisäsin vettä ja blenderi päälle.
tiistai 15. helmikuuta 2011
Leimailutarvikkeet nyt
Nää tavarat löytyy tällä hetkellä. Nyt onkin kova pohdinta päällä, että mitä kannattaisi seuraavaksi hankkia, esim. paperileikkuri? Kuvassa näkyy toinen mun koirista jos ihmettelette, että mikä orava se on... :)
This is all my crafting things that I have now. (Anteeksi englantini...)
Elikkä löytyy cuttlebug, stanssi, teippiä, muutamia leimasimia, musteita, kukkia, helmiä, viivotin, kuumailmapuhallin, liima ja muuta pikkusta sälää.
maanantai 14. helmikuuta 2011
Voirasia
Käytiin viime syksynä eräs lauantai Ideaparkissa. Sieltä löytyi kaikkea kivaa, mutta ehdoton suosikkinini on vanhanajan mallinen lasinen voirasia. Rasiaan sopii mainiosti pieni paketti luomu voita.
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Kaali-seitimuhennos
Näistä aineksista syntyi oikein hyvää ruokaa. 2 sipulia, 4 porkkanaa, 500 g kaalia, pari valkosipulinkynttä ja pakasteseitiä. Pilko kaikki vihannekset. Paista sipulia, lisää kaali, porkkanat ja haluamasi määrä vettä. Anna kypsyä hiljalleen ja lisää lopuksi kuutioitu seiti. Mausta oman maun mukaan. Minä laitoin reilusti mm. inkivääriä, laitoin perään vielä purkin kermaa.
maanantai 7. helmikuuta 2011
Sushia
Toinen kerta kun kokeilin sushin tekoa kotona. Onnistui mun mielestä oikein hyvin. Välissä siis kylmäsavulohta ja kurkkua. Nautittu soijakastikkeen ja vihreän teen kanssa, inkiväärit puuttu multa tällä kertaa. Sain 4 pötköä kolmesta desistä riisiä. En ole siis mikään ammattilainen sushin teossa ja en tiedä etikettiä sun muuta...
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
After Eight torttu ja arjen ekoilua #10
After eight suklaa kuuluu mun suklaalemppareihin. Vuosi toisensa perään sitä on ehdottomasti saatava esim. joululahjaksi. Tänä jouluna aloinkin miettimään miksi en ole sitä vielä käyttänyt leivonnassa. Tässä mun versio after eight tortusta.
Käytin leivonnassa muuten luomu ja reilun kaupan kaakaojauhetta.
Pohja on sama kuin suklaatortussa:
Käytin leivonnassa muuten luomu ja reilun kaupan kaakaojauhetta.
Pohja on sama kuin suklaatortussa:
150 g jauhoja
2 tl kaakaojauhetta
2 tl tomusokeria
hyppysellinen suolaa
50 g paloiteltua kylmää voita
1 munankeltuainen
jääkylmää vettä
Voitele kevyesti irtopohjainen torttuvuoka (22 cm). Siivilöi jauhot, kaakaojauhe, tomusokeri ja suola monitoimikoneeseen, lisää voi ja sekoita, kunnes seos on nokareista. Laita seos isoon kulhoon, lisää munankeltuainen ja vähän kylmää vettä -sen verran, että muodostuu taikina.
Kumoa se jauhotetulle työpöydälle (jossa on myös kaakaojauhetta) ja kauli 8 cm vuokaa isommaksi. (En kaulinut 8 cm suuremmaksi. Vaan sen verran, että menee reunojen yli.)
Vuoraa vuoka varovasti taikinalla.
Siisti reunat kaulimella ja leikkaa ylimääräinen taikina pois.
Peitä leivinpaperilla ja laita päälle painoksi kuivattuja herneitä. Pane jääkaappiin puoleksi tunniksi. Paista 190°C 15 minuuttia, ota herneet pois ja paista vielä 5 minuuttia.
Täyte
2 dl kermaa
1/2 pakettia maustamatonta tuorejuustoa
puolet pitkästä After eight paketista (tai 1 pieni paketti)
pari liivatelehteä
Sulata suklaa ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Sulata liivatelehdet pienessä tilkassa vettä ja lisää suklaan joukkoon.
(Minä sulatin suklaan mikrossa ja lisäsin tuorejuuston. Lämmitin seosta vielä hetken mikrossa, jotta juusto suli kokonaan suklaaseen.)
Vatkaa kerma kuohkeaksi. Sekoita suklaa-juustoseos kerman joukkoon. Levitä täyte pohjan päälle. Anna tortun jähmettyä jääkaapissa joitakin tunteja. Koristele torttu haluamallasi tavalla.
...Taisi torttu olla ihan hyvää. Kolme henkilöä nautti tortun yhden illan aikana...
Leimailu ostoksia
Eilisiltä leimailumessuilta tarttui mukaan muutama tavara. Leimailu on ollut olematonta, mutta kovasti muhii mielessä koko ajan. Nyt tilanteessa, että ei oikein tiedä millasia värejä alkaisi käyttää jne. No ensi kuussa olen onneksi menossa kurssille...
Magnolia lehti, EZ mount, helmiä, liimaa, kukkia ja pari leimaa.
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Arjen ekoilua # 9
Pesupulveri. Hankittu K-kaupasta. Tämä vaihtoehto toimii mulla mun mielestä ihan yhtä hyvin kuin muut normit pesupulverit. Vinkkinä myös muistuttelen, että kannattaa tarkistaa veden kovuus vesilaitokselta ja tämän mukaan annostella pulveria koneeseen sekä hankkia kunnon mitta, millä annostelee pulverin. Mun asuinalueella vesi on pehmeää, joten annostelen 30 ml kyseistä pulveria. Joidenkin pesupulveripakkausten kyljessä bongasin ilmoituksen, että soittamalla tähän numeroon lähetämme sinulle mitan. Sieltä tuli kätevä mitta ilmaiseksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)