Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee se itse. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee se itse. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Avainnauha

Käväisin viime viikonloppuna kädentaitomessuilla Helsingissä ja jotain pientähän sieltä matkaan tarttui. Tein löytämistäni mattapintaisista lasihelmistä avainnauhan töihin. Väreinä musta, valkoinen ja neonpinkki.


sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Betonilehti kesäkurpitsasta

Betonilehtiä tehdään usein raparperista. Uutena raparperin omistajana piti turvautua johonkin muuhun. Pihalta löytyi sen sijaan isoja kesäkurpitsanlehtiä. Tässä siis kesäkurpitsa betonilehti.

Työssä käytettiin sementtilaastia S 30.

Sementin lisäksi hankitiin sementille oma sekoitusämpäri ja halpa sekoitussauva. Käytettävän sementin määrää yhtä lehteä kohden oli vaikea arvioida. Aloitin punnitsemalla sementin, jotta vettä pystyi lisäämään ohjeen mukaan. Ensin sekoitettiin 6 kg sementtiä, vettä kyllä meni enemmän mitä ohje sanoi. Tämä määrä ei riittänyt joten tehtiin vielä 3 kg lisää.

Lehti nurinpäin öljyttynä alustalla. Lisätty kerros betonia, kanaverkko ja toinen kerros betonia.

Lehti sai kuivua useamman päivän muovipussin alla ulkovarastossa. Betonilehteä oli mukavaa tehdä ja betonitöitä pitää testailla lisää. Muutaman asian tekisin toisin seuraavalla kerralla tosin: sementtiä tarvitaan yllättävän paljon, huomioi heti mihin valat betonin (ulkovarasto), käytä alustaa sillä valaminen on sottaisaa, huomioi millainen käyttämäsi alusta on (käytin auki leikattua pahvilaatikkoa ja kuten kuvasta näkee pahvin saumat osuvat lehden päihin ja ne tulivat valuun mukaan), kääntämisen jälkeen älä revi lehteä turhan aikasin pois jotta betoni ei hajoa vaan anna lehden kuivua joitakin päiviä.



tiistai 10. heinäkuuta 2012

Solmuhiippalakki

Ohje on Onnea vauvalle -kirjasta.

Prosessi kesken.


Valmis hattu.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Vauvan peitto

Tein kapalosta jääneestä kankaasta ja fleecestä peiton/viltin. Koko määräytyi ylijääneen kankaan koosta ja luomus oli helppo toteuttaa. Tämä voisi sopia hyvin esim. vaunuihin.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kapalo

Ompelin valmiiden kaavojen mukaan kapalon. Vähäisellä kokemuksellani ompelusta, tämä onnistuin mielestäni melko hyvin. Kapalo kiinnitetään kätevillä tarranauhoilla sitomisen sijaan. Päällinen on puuvillaa ja sisus on fleeceä.



torstai 13. tammikuuta 2011

Vanilja ekstrakti

Kuten lupasin aiemmassa kirjoituksessani kertoa miten tein vanilja ekstraktia (eng. vanilla extract). Sitä on hyvin helppo tehdä. Tarvitaan vain viinaa, vaniljaa ja aikaa. Netistä löytyy paljon ohjeita, niissä tosin vaihtelee kuinka paljon vaniljaa aina laitetaan. Minä käytin 38 %:sta viinaa 35 cl. Halkaisin kaksi vaniljatankoa ja tiputin ne pulloon (en siis kaivellut siemeniä mihinkään). Pullosta piti hieman kaataa viinaa pois, jotta tangot mahtuivat sisään. Pullo laitetaan johonkin pimeään (esim. keittiön kaappiin) ja sekoitetaan silloin tällöin. Annetaan tekeytyä pari kuukautta. Viina muuttuu vähitellen kauniin ruskeaksi.



Minä tein ekstraktin jo syksyllä, jotta se kerkesi tekeytyä jouluksi. Annoinkin ekstraktia joululahjaksi muutamalle henkilölle. Kaadoin ekstraktia pieniin purkkeihin, laitoin mukaan myös pienen palan itse vaniljatankoa ja päälle etiketti. Ekstraktia siis käytetään leivonnassa vaniljan tapaan. Lisää sitä aluksi varovaisesti ja maistelee vahvuutta.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Silmukkamerkit

Yhtä yllättäen kun aloin neulomaan niin päätin tehdä silmukkamerkkejä, sillä löytämässäni neulontaohjeessa tarvitaan niitä. Kattelin netistä taas millaisia silmukkamerkkejä porukka on tehnyt. Ideoita tuli paljon, mutta näin ekaksi kerraksi päädyin tekemään yksinkertaiset merkit.

Silmukkamerkki tarvikkeet.

Tällaiset sitten syntyi.

lauantai 8. tammikuuta 2011

TSI joululahja

Halusin antaa joululahjaksi jotain itse tehtyä ja aikani netissä seikkailtuani sain idean. Englanniksi idea on "cookies in a jar", vapaasti suomennettuna pipareita purkissa. Tarkoituksena on siis laittaa lasipurkkiin kaikki muut pipareihin tarvittavat ainekset paitsi voi ja kananmuna.


Kuivat ainekset laitetaan yksi kerrallaan purkkiin, jotta saadaan luotua kauniita kerroksia.

Valmis. Minä nimesin tämän pikkuleipävalmisteeksi.

Päälle vielä jouluista koristetta.

Kasasin kuivat aineet yhden litran lasipurkkiin. Se oli juuri sopivan kokoinen mielestäni. En muista mistä löysin alkuperäisen reseptin, mutta näin minä tein:

Jouluiset pikkuleivät, "Cookies in a jar"

1/3 kuppia sokeria
1/3 kuppia fariinisokeria
3/4 kuppia jauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/8 tl ruokasoodaa
1/8 tl suolaa
1 kuppi pikakaurahiutaleita
1 kuppi kuivattuja karpaloita (tms)
1 kuppi valkosuklaata pilkottuna

Lisäksi tekijä tarvitsee (muista antaa tämä myös saajalle):
1/2 kuppia sulatettua voita
1 rikottu kananmuna
1 tl vaniljaa

Aloita kasaaminen sokerista ja seuraavaksi fariinisokerista. Painele jokaisen kerroksen välissä kevyesti jollakin painolla, jotta saadaan luotua selkeä kerros. (Minä käytin vedellä täytettyä annostelupulloa.) Erillisessä kulhossa sekoita jauhot, leivinjauho, sooda ja suola keskenään. Kaada varovasti lasipurkkiin ja painele kevyesti. Lisää kaurahiutaleet, karpalot ja valkosuklaa. Painele hiutaleiden ja karpaloiden välissä.

Liitä keksien saajalle liäksi seuraava ohje:
Lämmitä uuni 190°C. Kaada kuivat ainekset kulhoon, sekoita. Lisää sulatettu voi, kananmuna ja vanilja. Peitä ja laita jääkaappiin 30 minuutiksi. Lusikoi pellille taikinaa ja paista 190°C 8-10 min. Jäähdytä ja nauti!

torstai 30. joulukuuta 2010

Aito vaniljasokeri


Tällainen päätyi äidin pakettiin jouluna. Tein aitoa vaniljasokeria itse. Lasipurkki täyteen sokeria ja perään keskeltä halkaistu vaniljatanko ja siemenet. Sekoitellaan silloin tällöin ja annetaan maustua parisen viikkoa.