Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhospuutarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhospuutarha. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. toukokuuta 2013

Kasvun ihmeitä

Kesä on aivan nurkan takana ja luonto herää ihanasti eloon asteittain. Oman mielenkiinnon mukaan tahtoisin laittaa tänne kuvia parista pienestä kukkapenkistäni. Penkit on perustettu kesällä 2012, joten olen ihan innoissani kun nyt pääsen seuraamaan penkkien kehitystä koko kasvukauden. Kuvissa näkyy myös kasvimaani.


Viikon kukkijat: narsissa, orvokki, kylmänkukka, sinivuokko jo lopettaa kukintaansa, keltavuokko ja tietenkin metsä on täynnä valkovuokkoja.

torstai 9. elokuuta 2012

Pihalla kukkii

Vuokko

Tämän kesän asetelma ruukussa.

Daalia avautuu kovaa vauhtia.

Kukkiva jättiverbena on perhosten mieleen.

Sinipiikkiputki on kimalaisten mieleen.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Pihalla kukkii


Erityisesti loistosalvia on perhosten ja pörriäisten mieleen.

Isotähtiputki on myös houkutellut perhosia.

Verikurjenpolvi

Lehtoakileija 'Black Barlow'

Vaaleanpunainen myskimalva

Myös kasvimaa on alkanut tuottamaan satoa; salaattia, mansikkaa ja perunaa.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Kasvilähetys



Kasvilähetys saapui jokunen viikko sitten postissa. Miten suloinen pieni kasvi siellä oli mukana! Suurin osa kasveista saapui mukuloina, jotka odottavat nyt ulos istuttamista.


Tämä paketti saapui seuraavana päivänä. Tässä tilauksessa oli enemmän taimia.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Jättiverbena itää


Jättiverbena kylvettiin jo 19.2. Kylvös oleskeli 6 viikkoa jääkaappissa. Koko siemenpussi kylvettiin kahteen eri astiaan mutta vain vaivaiset 8 pientä tainta on noussut ylös. Toivottavasti ne kaikki selviytyvät.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Zetas

Oltiin käymässä Ruotsissa ja samalla pääsin käymään Zetas puutarhaliikkeessä. Taivaalta tuli hyvin vettä mutta se ei haitannut mun innostusta. Ihana paikka! Kannattaa käydä jos lähellä liikkuu. Melkein kaiken olisin halunnut ottaa mukaan, mutta piti rajoittaa tilan puutteen takia.



Nämä sitten lopulta tarttui matkaan.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Kesän kukat

Kuvattu 8.6.2011

Kuvattu 12.6.2011

Kuvat tulevat vähän myöhässä, mutta kyllä parissa päivässä tapahtui hurja muutos! Kolme kasvia kukki samaan aikaan. Kaikki on kasvatettu siemenestä viime vuoden kesällä. Pienessä penkissä aiemmin kukki myös lumikello ja lemmikki. Niistä ei vain ole kuvaa. Tänä vuonna uusia kukkijoita on mäkitervakko ja illakko. Ensimmäisenä kesänä kukki ruusuruoho ja valkoailakki.

Mäkitervakko

Valkoailakki

Illakko

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Puutarhassa vihertää

Tältä näytti minun pinei perhospuutarhani tässä pari päivää sitten. Kovasti uutta voimakasta kasvua. Nyt vaan ei malta odottaa, että mitä tänä kesänä kukkisi.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Puutarha päivitystä

Tämä kuva on otettu 3.7.

Kovasti on kaikki kasvit kasvaneet mun perhospuutarhassa, yksi on jopa innostunut kukkimaan heti ensimmäisenä vuonna. Olin siitä iloisesti yllättynyt.

Alempi kuva on otettu 25.7.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Puutarhan parhaat perhoskasvit


Edellisessä postauksessa kerroin, että olen perustanut perhospuutarhan. Tähän sain hyviä vinkkejä ja kaikki kasvivalintani on Riku Cajanderin kirjasta puutarhan parhaat perhoskasvit. Kirjasta sai hyviä neuvoja ja kasveja esitelty reilusti. Hyvä paketti niille, jotka ajattelevat perustaa perhospuutarhan.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Perhospuutarha?!?

Miehen kanssa asutaan vanhan kerrostalon alimmassa kerroksessa. Meillä on niinkin ihana mahdollisuus, kuin oma pieni pläntti parvekkeen edessä. Nyt on menossa toinen kesä tässä asunnossa ja nyt ehostettiin tuota pientä plänttiä, mm. laajennettiin ja suoristettiin reunaa. Mun haaveena ois saada tuosta pläntistä perhosia houkutteleva pieni keidas keskellä laajaa nurmialuetta, eli mun oma pieni perhospuutarha. Plänttiin on kylvetty suomalaisia niittykukkien siemiä, mutta katsotaan mitä niistä tulee. Olen valinnut kukkia, jotka houkuttelevat perhosia. Nehän ei tule kukkimaan tänä kesänä vielä, mutta kunhan näyttäisivät jotain elonmerkkejä edes, niin olen tyytyväinen (siis tältä kesältä). Kuva on otettu 13.5. Pitää ottaa nyt jo päivityskuva. Pläntillä on sittemmin havaittu elonmerkkejä... Jeeeee ;)


Meidän aidalla myös usein vierailee lintuja ja oravia. Nyt pikaiseksi malliksi pääsi orava.