Tämä kortti menee työkaverilleni, joka lopettaa työnteon.
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Päivän hiuskoriste
Hankin Ebaysta rock-tyylisen hiuskoristeen. Koriste maksoi postikuluineen noin 5 € ja se saapui melko nopeasti perille. Tällä korulla saa asennetta päivän kampaukseen helposti! Ihmiset jäivät katselemaan korua ja kehuivat. Löytyy hakemalla sanoilla: chain ear cuff hair comb. Voin suositella myyjää ken haluaa.
Pahoitteluni jälleen huonosta kuvasta.
perjantai 15. helmikuuta 2013
Päivän kampaus
Vallotettaisiinko taas uutta aihetta täällä blogissa.
Nappasin kiireellä töissä kännykällä peilin kautta (surkeeta!) kuvan päivän kampauksestani. En ole kova oikeastaan ikinä laittelemaan hiuksia mutta tuona kyseisenä aamuna jostain syystä innostuin. Kampaus oli helppo tehdä, eikä minulla ollut käytettävissä mitään tuotteita. Tuotos on letin tapainen; hiukset jaettu puoliksi, korvien kohdilta lähdetty nostamaan ja kääntämään pieni osio kerrallaan löyhästi yläkautta ja viety toiseen hiusosioon. Toistetaan toisella puolella, jolloin edellinen tuotu osio jää alle. Toistetaan kunnes hiukset loppuvat.
Muutama kehu tällä irtosi työkavereilta.
Valitan huonoa kuvaa!!
Kaivataanko parempaa kuvaa ja/tai videota toteutuksesta?
torstai 14. helmikuuta 2013
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Vihdoinkin valmis!
Tätä kauluria on neulottu suurella rakkaudella ja hartaudella, olen kertonut sen tekemisestä jo tovi sitten. Ei sen tekemiseen mennyt kuin pari vuotta! Heh. Mutta nyt se on vihdoin valmis ja pääsi jo uuteen kotiin. Itse olen tyytyväinen tulokseen, tätä ennen muistan neuloneeni viimeeksi yläasteella (~15 vuotta sitten). Nyt pitäisi keksiä jotain uutta neulottavaa, hieman ripeämmällä toteutuksella tosin.
Kertokaas lukijat minulle, mitä olisi kiva neuloa seuraavaksi ja mistä löytyisi sille kaava?
maanantai 11. helmikuuta 2013
lauantai 9. helmikuuta 2013
Rieskarullat ja mozzarella tomaatti -tikut
Härkärullat
Ohutta rieskaa
Ohuen ohut härän kylmäsavupaisti
Maustettua tuorejuustoa (mieleinen maku)
Basilikaa
Levitä rieskan pinnalle tuorejuustoa. Laita härkä ja basilikan lehdet päälle. Kääri rieska rullalle ja piloittele paloiksi.
Mozzarella tomaatti -tikut
Kirsikkatomaattia
Pallomozzarellaa
Basilikaa
Cocktailtikkuja
Puolitin tomaatit ja kirsikat puoliksi ja revin basilikan lehdet käsin pienemmiksi. Keihästä yhteen tikkuun puolikas tomaatti, basilikan lehti ja puolikas tomaatti.
Tein nämä naposteltavat edellisenä iltana, ne säilyivät hyvinä seuraavaan iltaan jääkaapissa tuorekelmun alla.
Tunnisteet:
naposteltavaa,
pienet suolaiset,
reseptit,
suolaiset leivonnaiset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)