tiistai 1. joulukuuta 2009

Päivän ruoka

Tässä yksi päivä tein samaisesta Kotivinkki-lehdestä porkkanalaatikkoa ruoaksi. Se kyllä ei ollut niin minun makuuni, kuten bataattipunajuurilaatikko mutta söi kuitenkin. Vähän jouduin oikomaan reseptin kanssa kun kaapista ei löytynyt kaikkia aineksia. Söin päälle myös tonnikalamozzarellasalaattia.

Bataattilaatikko / bataattipunajuurilaatikko

Bongasin tämän reseptin Kotivinkin Jouluherkut -lehdestä.

4-6 hengelle
  • 1 kg bataattia
  • 4 dl kasvislientä
  • 2 rkl ruiskorppujauhoja
  • 1 rkl juoksevaa margariinia
  • 1 rkl siirappia tai hunajaa
  • 1 tl kanelia
  • 1/2 tl inkivääriä
  • 1/2 tl kardemummaa
  • rasvaa vuoan voiteluun
  1. Kuori ja paloittele bataatit. Kuumenna kasvisliemi ja lisää bataatit joukkoon. Keitä bataatit kypsiksi, n. 20 min.
  2. Soseuta bataatit sauvasekoittimella. Lisää soseeseen korppujauho, margariini ja mausteet. Sekoita tasaiseksi massaksi.
  3. Voitele vuoka ja kaada sose vuokaan.
  4. Ripottele soseen pinnalle korppujauhot ja hieman rasvaa.
  5. Kypsennä laatikkoa uunin keskiritilätasolla 175 asteessa 1,5 tuntia.
Tein puolet tuosta annoksesta ja vaikka käytin kasvisliemen sijasta vain vettä niin mielestäni oli oikein hyvää. Lisäsin myös reseptiin pari punajuurta, jotka keitin bataattien kanssa.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Ihana uutuus

Bongasin yksi päivä kaupasta pussin pieniä sipuleita. Ostin omani Kampin K-kaupasta. Aivan hurmaavia! Pussi on 300 g ja maksoi 1,04 euroa. Pussissa on puna-, hopea- ja keltasipuleita. Tämmöset pienet sipulit sopii mun käytössä esim. salaatteihin. Salaatissa on mukava olla vähän sipulia mutta en välitä niin suuria määriä ja yleensä tavallisesta sipulista jää puolet käyttämättä. Mutta ei enää! :)

maanantai 26. lokakuuta 2009

Aamupuuro


Syön joka aamu puuroa aamupalaksi. Minun on ehdottomasti syötävä aamupalaa tai muuten olen hyvin heikossa hapessa. Olen sellaista tyyppiä, joka voi syödä yhtä hyväksi todettua ruokaa hyvin hyvin kauan. Nyt olen pitkään ollut jämähtäneenä puuroon. Keitän puuroni joka aamu hiutaleista, ei mitään pikapuuroja. Aluksi puuro ei pitänyt yhtään nälkää mutta pikkuhiljaa (siis useita kuukausia) siihen sitten tottui ja nyt pärjään ihan hyvin seuraavaan ateriaan. Kenties siihen syynsä on se, että tuunaan puuroani kaikella tilpehöörillä. Pistän puuroni kokoon ja jätän sen alhaiselle lämmölle siksi aikaa kun olen tekemässä muuta, esim. pesemässä naamaa. Näin siis säästyy aikaa. Sopivaa lämpöä sai joitakin kertoja hakea, ettei palanut pohjaan tai oli kypsynyt ollenkaan. Puuroni koostuu:
  • 1 dl pirkka luomu kaurahiutaletta
  • 1/2 dl pirkka luomu ruishiutaletta
  • läjä goji marjoja
  • läjä luomu rusinoita
  • läjä auringonkukansiemeniä
  • läjä kurpitsansiemeniä
  • läjä hampunsiemeniä
  • läjä mantelilastuja
Puuroa voi tuunailla vaikka miten ja tässä siis minun esimerkkini.

Kuvassa alhaalla vasemma punaiset ovat goji marjoja, niiden oikealla puolella luomu rusinoita, auringonkukansiemeniä, hampunsiemeniä, kurpitsansiemeniä ja mantelilastuja.

Lisäksi lisään puurooni aina marjoja ja hunajaa. Muistin mukaan tulee lisättyä pellavansiemenöljyä.

Pastaa ja sälää

Yks päivä ei jaksanut lähteä kauppaan kun flunssassa olin ja kaapissa ei mitään ihmeempiä löytynyt, joten tämän keksin tehdessä. Ensin pistin pastan kiehumaan. Pastan kiehuttua hetken aloin vääntää kastiketta. Paahdoin pinjansiemeniä kuivalla pannulla rusehtavaksi. Lisäsin öljyä ja liiskatun valkosipulin, paistoin hetken ja poistin valkosipulin. Kaapista löytyi ennestään puolikas tomaatti, joten pilkoin sen pieniksi ja heitin pannulle. Puolitin kirsikkatomaatit mitä kaapista löytyi, paistelin hetken. Lisäsin lopuksi nokareen pestoa, tuorejuustoa, suolaa ja pippuria. Valutin pastan ja heitin pannulle mukaan, jotta kastike sekoittuu kunnolla pastaan. Ihan hyvää tuli ja yksinkertaista. Vois tehä toistekin.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Uusimmat leffat

Tuli taas hankittua muutama leffa lisää. Tässä siis viimeisimmät hankinnat eli Lost 4, Iholla ja Twilight.

Voileipäkakku

Tuli viikonloppuna tehtyä ensimmäistä kertaa ihan itse voilepäkakku. Tein voileipäkakkuni kääretorttu-tyyliin. Selkeästi tämä oli harjoitusta sillä tuntu niin haparalta. Täytin ja kostutin kakun edellisenä iltana ja siinä vaiheessa kakku ei tahtonut pysyä kasassa. Saatoin kostuttaa leipiä hieman liikaa. Täytteenä on tomaatti-basilika tuorejuustoa, ranskankermaa, kinkkua ja paprikaa. Kuorrutteessa on tuorejuustoa, majoneesia ja dijonia. Koristelussa samaa kinkkua kuin täytteessä, kirsikkatomaattia ja kurkkua. Kelpasi vieraille ihan ok:sti.


Myös toinen koiristani osallistui viikonlopun kokkailuihin aina nuolemalla käytetyt lastat. Kätevä esiputsaus. :)




perjantai 16. lokakuuta 2009

Kanervat kehiin

Kyllä se nyt sitten täytyy uskoa, että on syksy. Vaikka mulla vielä tossa pihalla kovasti aurinkgonkukka jaksaa vielä olla kukassa. Tuli istutettua siemenet hieman myöhään, joten kukintakin myöhässä. Ainut tukien avulla pystyssä pysynyt auringonkukka on älypitkä, reilusti yli pari metriä (pitäisi muuten mitata). Mutta pergola siistittiin ja pöydät jne on siirreetty talven ajaksi säilytykseen. Se on nyt niin aution näköinen, joten muutaman kanervan laitoin esille. Ovat kyllä kauniita!

Vihreä tee

Välillä tulee aina käytyä syömässä sushia tms. ja samalla lipitetään vihreää teetä. Päätinpä sitten repäistä ja kävin ostamassa aloittelijan vihreää teetä, mukin ja sihdin. Tykkään kovasti teestä ja mukistni. Kunhan tämän pussin saan litkittyä niin pitää seuraavaksi hankkia seuraavaa hieman parempaa teetä.



Kasvishässäkkä

aannoin kävin syömässä Silvopleessä ja siellä oli aivan mahtavaa kasvisruokaa. Kannattaa käydä kokeilee! Mutta tosiaan silloin tarjolla oli pataa, jonka aineksia kävin bongailemassa ruokailun jälkeen. Kaikkia aineksia en sitten kotona enää tarkkaan muistanut, joten sovelsin jotain sinne päin. Ei minun sapuskasta tullut NIIN hyvää mitä tarjottiin mutta silti hyvää. Määrät vähän soveltelin. Taisin siis laittaa:
  • pieni munakoiso
  • pala kesäkurpitsaa
  • 2 sipulia
  • 2 paprikaa
  • 2 tomaattia
  • kartonki tomaattimurskaa
  • mausteet
Jätin kasvisket aika suuriksi paloiksi. Paistoin kasvikset pannulla ja lisäsin tomaattimurskan. Maustelin perus suola+pippuri ja jotain muutakin taisin heittää. Tällä kertaa keitin myös täysjyvä pastaa. Söin annoksen myös ilman pastaa ja toimi ihan hyvin.



keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Iltafiiliksiä


Eilen illalla oli hiljaista ja tuli otettua muka niin taiteellista fiilistely kuvaa yöpöydän yltä. Mitä taidetta! ;)

tiistai 13. lokakuuta 2009

Juures-kookoskeitto

Olen kyseisen reseptin napannut Nooran blogista Kemikaalicocktail. Blogi on aivan mahtava ja seuraan sitä jatkuvasti!
Soppa on yksinkertainen ja helppo tehdä. Itse en ole niin tarkka tässä reseptissä aineiden määrästä, heitän kattilaan sen verran kuin tuntuu tai aineita löytyy. Soppaan voi heittää kaikkia juureksia mitä kaapista löytyy, esim. lantun tilalle tai lisäksi voi käyttää palsternakkaa. Tällä kertaa taisin laittaa aineksia seuraavasti:
  • 2 perunaa
  • 2 porkkanaa
  • 2 punajuurta
  • 1 pieni bataatti
  • pala lanttua
Pilko juurekset ja keitä ne. Soseuta soppa ja lisää kookosmaitoa, suolaa ja pippuria. Soppaan voisi tietenkin lisätä kasvisliemikuution, mutta minä myös taistelen samojen vatsavaivojen kanssa kuin Noora.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Eka kerta

Tässä se sitten on! Ihka ensimmäinen värittämäni leima. Kenties on tarvetta vielä harjoitella hieman...

Ensi leimasimeni :)

Tuli sitten heti pian hankittua ensimmäiset laimasimet. Kyseessä siis Magnolian leimasin Pink Tilda with Rose. Onneksi löytyi myös aivan ihana Whiff Of Joy Celebrating Mouse. Osoksissa mukana akryylipala, stumppeja ja muste.

Ensimmäiset hankinnat


No niin, tästä sit pitäis blogia jotenkin pitää yllä :) Katsotaan mitä tulee. Eli tarkoituksena olisi vähän askarrella kortteja. Jos nyt ensin aloitetaan leimojen värittämisellä, pitää harjoitella reilusti. Tosiaan en ikinä aikaisemmin ole sellaista tehnyt... joten kaikenlaiset neuvot otetaan vastaan ilomielin. Materiaaleja tulee nyt aluksi hankittua hitaasti sillä edetään opiskelijalle sopivalla budjetilla. Mutta alkuun pitää jotenkin päästä, joten ensimmäiset ostekseni ovatkin paperi, värit ja lakka.

perjantai 23. tammikuuta 2009

Jotain minusta

Lihavoi asiat, jotka olet jo tehnyt.
Kursivoi asiat, jotka haluaisit tehdä.
Jätä korostamatta asioita, joita et ole tehnyt etkä tahtoisi tehdä.


Olen...
1. aloittanut oman blogin
2. nukkunut tähtitaivaan alla
3. soittanut bändissä
4. käynyt Havaijilla
5. katsellut meteorimyrskyä
6. antanut hyväntekeväisyyteen enemmän kuin mihin olisi varaa

7. käynyt Disneylandissä/ Worldissä
8. kiivennyt vuorelle
9. pidellyt rukoilijasirkkaa
10. laulanut sooloa ainakin yksikseni
11. benjihypännyt

12. käynyt Pariisissa
13. katsonut ukkosmyrskyä merellä monta kertaa myrskyn keskellä menty
14. opetellut taiteenlajin alusta alkaen
15. adoptoinut lapsen
16. sairastanut ruokamyrkytyksen
17. kiivennyt Vapaudenpatsaan huipulle
18. kasvattanut vihanneksia
19. nähnyt Mona Lisan Ranskassa
20. nukkunut yöjunassa jossain Iltaliassa mennessä
21. käynyt tyynysotaa lapsena ainakin
22. vaeltanut
23. ottanut sairaslomapäivän vaikken ole sairas
24. rakentanut lumilinnan
25. pidellyt karitsaa
26. uinut alasti
27. juossut maratonin

28. ollut gondoliajelulla Venetsiassa Nähtyäni kuinka epävakaa se on niin en välttämättä halua
29. nähnyt täydellisen auringonpimennyksen
30. katsellut auringonnousua tai -laskua
31. lyönyt kotijuoksun
32. ollut risteilyllä
33. nähnyt Niagaran putoukset

34. käynyt esivanhempieni synnyinpaikalla
35. nähnyt Amish-yhteisön
36. opetellut uuden kielen Englanti ja haparasti Ruotsi, heikosti Saksa ja hyvin hyvin huonosti Ranska
37. ollut tyytyväinen rahamäärään, joka minulla on
38. nähnyt Pisan kaltevan tornin

39. kalliokiipeillyt
40.nähnyt Michelangelon Davidin
41. laulanut karaokea

42. nähnyt geysirin purkautuvan
43. ostanut vieraalle aterian ravintolassa
44. käynyt Afrikassa
45. kävellyt rannalla kuutamossa
46. ollut potilaana ambulanssissa
47. maalauttanut muotokuvani

48. ollut syvänmerenkalastuksella
49. nähnyt Sikstiiniläiskappelin

50. ollut Eiffel-tornin huipulla
51. ollut sukeltamassa tai snorkkeloimassa
52. suudellut sateessa
53. leikkinyt mudassa Eiköhän oo lapsena tullut leikittyä
54. ollut drive in -teatterissa
55. ollut elokuvissa
56. käynyt Kiinan muurilla

57. aloittanut yrityksen

58. opetellut taistelulajeja
59. käynyt Venäjällä
60. tarjoillut soppakeittiöllä
61. myynyt partiotyttöjen pikkuleipiä
62. ollut valassafarilla
63. saanut kukkia ilman syytä
64. luovuttanut verta
65. hypännyt laskuvarjolla

66. käynyt natsien keskitysleirillä Dachau
67. käyttänyt katteetonta shekkiä
68. lentänyt helikopterilla
69. säästänyt lapsuuden lempilelun
70. käynyt Lincoln Memorialilla
71. syönyt kaviaaria
72. tehnyt tilkkuja
73. ollut Times Squarella
74. käynyt Evergladesissa
75. saanut potkut töistä
76. nähnyt vahdinvaihdon Lontoossa
77. katkaissut luuni Hiusmurtumaa ei varmaan lueta mukaan
78. ollut kiihdyttävän moottoripyörän kyydissä Kyllä pelotti
79. nähnyt Grand Canyonin
80. julkaissut kirjan

81. käynyt Vatikaanissa
82. ostanut uuden auton
83. kävellyt Jerusalemissa
84. ollut sanomalehtikuvassa
85. lukenut koko Raamatun

86. käynyt Valkoisessa talossa
87. tappanut ja laittanut eläimen ruuaksi
88. ollut vesirokossa
89. pelastanut jonkun hengen
90. ollut Juryssa
91. tavannut kuuluisuuden
92. liittynyt kirjakerhoon
93. menettänyt rakkaan ihmisen
94. saanut lapsen
95. ollut Alamossa
96. uinut Suuressa suolajärvessä
97. ollut mukana oikeusjutussa
98. omistanut kännykän
99. saanut mehiläisenpiston

Lisään vielä muutaman iha ite =)
100. Esiintynyt Ruotsalaisessa teatterissa
101. ajaa itse moottoripyörällä
102. pidän työstäni