lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulukortti

Kortti #23

Joulukortti

Kortti #22



sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulukortti

Kortti #21

lauantai 15. joulukuuta 2012

Joulukortti

Kortti #20

perjantai 14. joulukuuta 2012

Joulukortti

Kortti #19

torstai 13. joulukuuta 2012

Joulukortti

Kortti #18

tiistai 11. joulukuuta 2012

Joulukortti

Kortti #17

maanantai 10. joulukuuta 2012

Joulukortti

Kortti #16

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Kuorrutetut piparileivokset

Ohje löytyy Maalais unelma-lehdestä 9/2012

150 g voita
3 dl raakasokeria (käytin ruokosokeria)
2 dl kermaviiliä
4 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
18 g piparkakkumaustetta
2 dl puolukoita, tuoreita tai pakastettuja

Kuorrutus
200 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g pehmeää voita
1 dl tomusokeria

Voitele vuoka (noin 30x21 cm), sulata voi ja sekoita kuivat ainekset keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää koko ajan vatkaten voisula ja kermaviili. Lisää kuivat ainekset seokseen. Kääntele mukaan puolukat. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alimmalla tasolla 175° noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä. Painele kakusta pyöreällä leivosrenkaalla tai lasin avulla haluamasi kokoisia leivoksia. Kakun voi leikata myös ruuduiksi. Vatkaa torejuusto ja voi ilmavaksi vaahdoksi. Lisää tomusokeri ja vatkaa kuorrute sileäksi. Levitä kuorrutetta leivoksille sopivasti.


torstai 1. marraskuuta 2012

Synttärikortti

Kortti #15

lauantai 22. syyskuuta 2012

Hääkortti

Kortti #14

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Avainnauha

Käväisin viime viikonloppuna kädentaitomessuilla Helsingissä ja jotain pientähän sieltä matkaan tarttui. Tein löytämistäni mattapintaisista lasihelmistä avainnauhan töihin. Väreinä musta, valkoinen ja neonpinkki.


sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Betonilehti kesäkurpitsasta

Betonilehtiä tehdään usein raparperista. Uutena raparperin omistajana piti turvautua johonkin muuhun. Pihalta löytyi sen sijaan isoja kesäkurpitsanlehtiä. Tässä siis kesäkurpitsa betonilehti.

Työssä käytettiin sementtilaastia S 30.

Sementin lisäksi hankitiin sementille oma sekoitusämpäri ja halpa sekoitussauva. Käytettävän sementin määrää yhtä lehteä kohden oli vaikea arvioida. Aloitin punnitsemalla sementin, jotta vettä pystyi lisäämään ohjeen mukaan. Ensin sekoitettiin 6 kg sementtiä, vettä kyllä meni enemmän mitä ohje sanoi. Tämä määrä ei riittänyt joten tehtiin vielä 3 kg lisää.

Lehti nurinpäin öljyttynä alustalla. Lisätty kerros betonia, kanaverkko ja toinen kerros betonia.

Lehti sai kuivua useamman päivän muovipussin alla ulkovarastossa. Betonilehteä oli mukavaa tehdä ja betonitöitä pitää testailla lisää. Muutaman asian tekisin toisin seuraavalla kerralla tosin: sementtiä tarvitaan yllättävän paljon, huomioi heti mihin valat betonin (ulkovarasto), käytä alustaa sillä valaminen on sottaisaa, huomioi millainen käyttämäsi alusta on (käytin auki leikattua pahvilaatikkoa ja kuten kuvasta näkee pahvin saumat osuvat lehden päihin ja ne tulivat valuun mukaan), kääntämisen jälkeen älä revi lehteä turhan aikasin pois jotta betoni ei hajoa vaan anna lehden kuivua joitakin päiviä.



perjantai 31. elokuuta 2012

Mustikka kuppikakut

Mustikka cupcakes (itse tein tämän ohjeen puoliksi ja sain 12 kuppikakkua)
3 kuppia jauhoja
2 kuppia sokeria
1 rkl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
226 g suolaamatonta huoneenlämpöistä voita kuutioina
4 kananmunaa
1 kuppi maitoa
2 tl vanilja ekstraktia
1 1/2 kuppia tuoreita mustikoita ja 2 rkl jauhoa

Sekoita jauhot, sokeri, leivinjauhe ja suola keskenään. Lisää voi ja sekoita kuivien aineiden sekaan. Sekoita toisessa kulhossa kananmunat, maito ja vanilja kevyesti. Lisää märät aineet kuiviin muutamassa erässä samalla sekoittaen.
Tässä vaiheessa taikinassa oli jännä koostumus, hyvin jämäkkää.

Sekoita mustikoihin jauho ja lisää varovasti taikinaan. Jaa taikina vuokiin. Paista 162 asteessa kunnes tikkuun ei tartu mitään (noin 20 min). Anna jäähtyä.

Kuorrute (tein kuorrutetta myös puolikkaan annoksen)
225 g huoneenlämpöistä tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
226 g suolaamatonta huoneenlämpöistä voita
907 g tomusokeria
2 tl vanilja ekstraktia

Sekoita juusto ja voi keskenään. Lisää varovasti tomusokeri joukkoon. Lisää myös vanilja. Kuorruta muffinsit. Haluttaessa murskaa kuorrutteeseen mustikkaa värin vuoksi ja koristele kuppikakut esim. pensasmustikalla.

tiistai 28. elokuuta 2012

Nektariini-mansikkasmoothie


5 dl appelsiinimehua tai vettä
2 paloiteltua nektariinia
25 tuoretta tai pakastettua mansikkaa
2 rkl hunajaa

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Ullanpala


4 kananmunaa
3 dl sokeria
n. 2 dl voisulaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri keskenään. Lisää voisula ja kuivat aineet. Kaada taikina vuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi. Paista 200°C noin 20 min. Kumoa piirakka ja vedä leivinpaperi pois.

Kuorrutus
4-5 dl tomusokeria
n. 4-5 rkl mehua/vettä

Sekoita varovasti keskenään. Lisää mehua maltilliseti, jotta seoksesta ei tule liian makeaa. Mehun värillä voi vaikuttaa kuorrutuksen väriin.

torstai 9. elokuuta 2012

Pihalla kukkii

Vuokko

Tämän kesän asetelma ruukussa.

Daalia avautuu kovaa vauhtia.

Kukkiva jättiverbena on perhosten mieleen.

Sinipiikkiputki on kimalaisten mieleen.

tiistai 7. elokuuta 2012

No-fuss fruit tart



Olisiko tälle piirakalle mukava käännös häslingitön marjatorttu? Resepti on bongattu Nigella Lawsonin ohjelmasta. Tämä ilman uunia valmistuva marjatorttu oli helppo valmistaa ja se oli herkullista, sitruunasta tuli virkistävää kirpeyttä ja kesän parhaimmat maut marjoista.

Ainekset:
375 g digestive keksejä
75 g sulatettua suolatonta voita
400 g tuorejuustoa (esim. philadelphia) huoneenlämmössä
240 g lemon curdia huoneenlämmössä
marjoja (esim. mustikka, mansikka, vadelma, herukka)

Jauha keksit muruksi ja sekoita voi joukkoon. Painele muruseos irtopohjaiseen piirakkavuokaan ja laita jääkaappiin vartiksi. Sekoita tuorejuusto ja lemon curd keskenään, lisää se jäähtyneen pohjan päälle. Lisää haluamasi marjat piirakan päälle varovasti. Laita piirakka tekeytymään jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi, mielellään yönyli.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Synttärikortti

Kortti #13
Synttärikortti 2-v pojalle.

perjantai 3. elokuuta 2012

Ristiäiskortti

Kortti #12
Ristiäiskortti pojalle.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Ohrahiutalepuuro

Ohrapuuro hiutaleista valmistuu nopeammin kuin suurimoista tehtynä. Maito lämmitetään, hiutaleet lisätään, levy suljetaan pois päältä ja annetaan hautua kannen alla noin 20 min. Näistä hiutaleista on helppo tehdä yksi annos ja maku on vallan mainio.


tiistai 10. heinäkuuta 2012

Solmuhiippalakki

Ohje on Onnea vauvalle -kirjasta.

Prosessi kesken.


Valmis hattu.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Pihalla kukkii


Erityisesti loistosalvia on perhosten ja pörriäisten mieleen.

Isotähtiputki on myös houkutellut perhosia.

Verikurjenpolvi

Lehtoakileija 'Black Barlow'

Vaaleanpunainen myskimalva

Myös kasvimaa on alkanut tuottamaan satoa; salaattia, mansikkaa ja perunaa.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Vauvan peitto

Tein kapalosta jääneestä kankaasta ja fleecestä peiton/viltin. Koko määräytyi ylijääneen kankaan koosta ja luomus oli helppo toteuttaa. Tämä voisi sopia hyvin esim. vaunuihin.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kapalo

Ompelin valmiiden kaavojen mukaan kapalon. Vähäisellä kokemuksellani ompelusta, tämä onnistuin mielestäni melko hyvin. Kapalo kiinnitetään kätevillä tarranauhoilla sitomisen sijaan. Päällinen on puuvillaa ja sisus on fleeceä.