torstai 30. joulukuuta 2010

Aito vaniljasokeri


Tällainen päätyi äidin pakettiin jouluna. Tein aitoa vaniljasokeria itse. Lasipurkki täyteen sokeria ja perään keskeltä halkaistu vaniljatanko ja siemenet. Sekoitellaan silloin tällöin ja annetaan maustua parisen viikkoa.

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Arjen ekoilua # 3

Jatketaan samaa linjaa edelleen. Esittelyssä Ecoverin yleispesuaine. Käytän tuotetta lähinnä keittiön pintojen putsaukseen tai jos lattialle on tippunut jotain (esim. koira ripuloinut) pientä, jonka haluaa paikallisesti putsata.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

maanantai 27. joulukuuta 2010

Ensimmäiset joulukortit

Olen esittelemässä mun joulukortteja näin joulun jälkeen vasta, mutta aiemmin ei ole joutanut. Näillä korteilla siis alkoi mun leimailut. Nämä lähetettiin läheisimmille tutuille. Aloittaessa ei ollut mitään suunnitelmaa niin ainakin näin henk.koht koen, että aika hyvät ensikertalaiseksi. ;)


Arjen ekoilua # 2

Esittelyssä toinen esimerkki arjen ekoiluun. Samalla merkillä jatketaan kuin aiemminkin. Konetiskiainetabletteja.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Nimi vaihtui

Blogin nimi Annie's cocktail on nyt vaihdettu Tildan sekoitukseksi. Vanha nimi ei niin miellyttänyt minua, joten koin olevan muutoksen aika. Uusi nimi johtuu siitä, että töissä minut on nimetty Tildaksi (?) ja sekoitus kuvaa blogin sekalaisuutta, kun en ole keskittynyt blogissani yhteen aiheeseen vaan kaikkea löytyy. :)

Vispipuuro

Näin talvella on mukava syödä lämpimiä puuroja ja iltojen ollessa niin pimeitä on mukava kokkailla lämpimän hellan ääressä. Kokeilin siis vispipuuron tekoa. Ohje löytyy puolukkapussin kyljestä. Kiehautin puolukat vedessä ja lisäsin ryynit ja taas kiehautellaan. Annoin hetken jäähtyä ja sitten vispattiin kuohkeaksi. Hyvää tuli.
Puuro nautitaan tietenkin sokerin ja maidon kera.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Arjen ekoilua # 1

Nykyään jokaisen on helppoa muuttaa pieniä arjen askareitaan ja käyttämiään tuotteita hieman ekologisempaan, reiluun kauppaan tai muuhun "ekompaan" asiaan. Ajattelin selkein kuvin esitellä miten minä olen pyrkinyt ekompaan elämäntapaan. Tykkään kaikista esittelemistäni tuotteista jos niitä täällä esittelen. En tästä johtuen lähde tuotteita sen kummemin arvostelemaan, tarkoitus on esittää kuinka paljon vaihtoehtoja löytyy eri alueille kodin keittiöstä kylpyhuoneeseen.

Ensimmäinen esimerkki löytyy keittiöstä. Ecoverin astianpesuaine. Löytyy ainakin isojen kauppojen hyllyiltä.

Pannacotta

Innostuin jo tovi sitten testaamaan pannacottaa. En ollut aiemmin tehnytkään sitä. Reseptiä googlettaessa totesin, että liivatteen määrä vaihteli jonkin verran. Mä taisin mennä reseptillä
5 dl kermaa
4 liivatetta
1 vaniljatanko
0,5 dl sokeria

Lopputulos olikin aika kiinteää, mikä kyllä passas mulle.

Isadora Wonder nail

Sävy 65 smoky grey


Kuvattu kylpyhuoneessa ilman salamaa.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Ohrapuuro

Tähän aikaan vuodesta on mukava syödä ihanan samenttista lämmintä ohrapuuroa. Ohje puuron tekoon löytyy paketista, esikypsytetty rikottu ohrasuurimo. Minä liotin suurimoita työpäivän ajan vedessä ja kiehumaan liedelle litraan maitoa. Valmistumiseen menee päälle tunti. Lautasellinen höyryävää puuroa nautitaan tietenkin voinokareen kera. Seuraavalla kerralla voisi kokeilla puuron tekoa uunissa. 

maanantai 18. lokakuuta 2010

Apple Pie

Veljeni tilasi pari viikonloppua sitten syötäväksi omenapiirakkaa. Minähän tein työtä käskettyä. Halusin tehdä jenkki tyylisen apple pien kuten kinuskikissa. Ohje onkin aivan sama, mutta minä lisäsin muutaman mausteen enemmän.

Pohja:
4 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
¼ tl suolaa
150 g suolatonta voita
½ dl viileää vettä

Täyte:
1 kg omenoita
1 ½ dl fariinisokeria
3 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
muskottipähkinää
maustepippuria
¾ dl perunajauhoja
2 rkl sitruunamehua
sitruunan kuori

Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola kulhossa. Paloittele joukkoon margariini. Nypi margariini ja jauhot sekaisin ja lisää joukkoon nopeasti sekoittaen vesi. Minä käytin taikinan teossa dough blenderiä. Ihan kätevä vehje mun mielestä. Laita taikina jääkaappiin vähintään tunniksi. Jos taikina unohtuu liian kauaksi aikaa jääkaappiin, siitä tulee kova.

Kuori omenat ja poista omenankodat. Leikkaa lohkoiksi ja halkaise lohkot paloiksi. Sekoita omenoiden joukkoon fariini- ja vaniljasokeri, mausteet, perunajauhot, sitruunamehu ja -kuori.

Voitele piirakkavuoka. Kauli puolet taikinasta jauhotetulla pöydällä hieman vuoan pohjaa suuremmaksi levyksi. Nosta taikina vuokaan ja tasoittele reunat. Kaada omenaseos vuokaan. Kauli loput taikinasta leivinpaperin päällä vuoan halkaisijan kokoiseksi levyksi. Leikkaa levyyn aukkoja veitsellä. Voit myös kuvioida taikinakannen muoteilla.

Kippaa taikinalevy leivinpaperin/kaulimen avulla vuoan päälle. Painele reunat kiinni pohjataikinaan ja asettele kuviot siististi. Pyyhi pullasudilla mahdolliset jauhot taikinan päältä. Voitele taikinakansi munalla. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 60 minuuttia.

torstai 14. lokakuuta 2010

Valkosuklaa Cake Balls


Seuraava kokeilu cake balls rintamalla oli dipata pallot valkosuklaaseen. Tässä käytin siis aiemmasta leivonnasta jääneitä pakastettuja palloja. Tarkoituksena oli myös selvittää kuinka hyvin pallerot kestävät pakastusta. Minun kokemukseni on, että maku häviää pakastuksessa, mutta pallot olivat silti älyhyviä. Tosiaan dippasin sulaneet pallot valkosuklaassa ja ripottelin päälle suklaanmakuista strösseliä.



Tähänkään kokeiluun en saanut upotettua kaikkia kakkupalloja. Olen siis testaillut ja valitettavasti epäonnistunut kokeiluissa. Tuli todettua, että pätkis ei sula ja toinen mitä totesin on, että sulatettuun suklaaseen lisätty nestemäinen elintarvikeväri jähmettää/klimppaa suklaan.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Cake balls "kakkupallot"

Olen seurannut jo hyvän tovin bakerellan aivan ihanaa blogia. Nyt innostuin ja rohkenin kokeilemaan kakkupalloja, vapaasti suomennettuna. Tein pallerot Martha Stewart:in ohjeen mukaisesti. Kakusta tuli paljon suurempi mitä olin odottanut. En ollut jotenkin varautunut, että kakun määrä on niin suuri, joten pallorojen pyörittämisessä meni tovi. En laskenut pallerojen määrää, mutta tuli varmasti ainakin 50 kuten ohjekin sanoo. Seuraavalla kerralla puolikas satsi olisi minusta aivan riittävä. Aloitin tekemään palloja eräs arki-ilta ja en jaksanut enää myöhään dippailla kaikkia palloja suklaassa. Jätin ne pakkaseen ja tarkoitus on testata kestävätkö ne pakastusta. En myöskään viitsinyt kaikkia dipaita kun olisi ollut yhdellä kertaa niin kova syöminen niissä.


Tässä on kaikki kuivat aineet lisättynä kulhoon. Jouduin kesken mittailun vaihtaa kulhoa kun totesin, että tavallinen kulho oli turhan pieni.

Taikina oli melko löysää ennen uuniin menoa.

Tässä valmis kakku kumottuna.



Kyllä on I-H-A-N-I-A!! Niin mehukkaita että. Mä dippasin ballsit Fzerin Bak&dessert -suklaassa. Se oli kenties mun makuun turhan makea. Seuraavalla kerralla pitää kokeilla jotain muuta laatua. Ripottelin palleroiden päälle suklaaströsseliä.

Suomeksi toivottu resepti:
  • suolaamatonta voita vuokaan
  • 1 1/2 kuppia kaakaojauhetta
  • 3 kuppia vehnäjauhoja
  • 3 kuppia sokeria
  • 1 rkl ruokasoodaa
  • 1 1/2 tl suolaa
  • 3/4 kuppia öljyä
  • 1 1/2 kuppia piimää
  • 1 1/2 tl vanilla extractia
  • 1 1/2 tl leivinjauhetta
  • 3 rikottua kananmunaa
  • 1 1/2 kuppia kuumaa vettä

"Kuorrute" tarkoilla mitoilla, mutta käytin noin mittoja tehdessä
  • 226,8 gr huoneenlämpöistä tuorejuustoa (Philadelphia)
  • 113 gr huoneenlämpöistä suolaamatonta voita
  • 4 kuppia tai 460 gr tomusokeria
  • 1 tl vanilla extractia

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Vadelma-suklaamuffinit


Hankin muffinien paistovuoan ja päätin saman tein kokeilla sitä. Otin lähimmän mahdollisen ohjeen eli reseptin muffinivuokien paketin kyljestä.

Oli kyllä oikein maukkaita. :)

maanantai 6. syyskuuta 2010

Piimäpannari

Tämän ohjeen sain tuttavalta. Pannari oli mukavan mehukasta. En saanut maistettua sitä tosin kuin kuvassa olevan pienen palan. Koko muun pannarin vein töihin tarjoiltavaksi muille ja hyvin äkkiä se pöydältä hävisikin.



3 kkp sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 munaa
Sekoita sokerit ja munat keskenään hyvin
4 kkp piimää
100 g sulatettua margariinia
Lisää piimä ja rasva yo. seokseen
4 kkp vehnäjauhoja
reilu tl ruokasoodaa
Sekoita jauhot hyvin edellisiin

Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille. Ripottele kanelia ja sokeria pinnalle. Paista 200 asteessa 30 min.

tiistai 31. elokuuta 2010

Kasvisrisotto


Tein taas risottoa samalta pohjalta kuin sitruunarisoton. En toki laittanut tällä kertaa sitruunaa. Kun riisi oli valmista lisäsin kattilaan pussilisen porkkanoita ja vihreitä papuja. Kaapista ei tällä kertaa löytynyt kermaa, joten käytin tilalla mitä kaapista löytyi eli vuohenjuustoa. Se suli mukavasti risottoon ja antoi makua.

torstai 19. elokuuta 2010

Pasta-ateria


Tämä oli helppo ja nopea tehdä. Keitä spagetti. Paahda kuivalla pannulla pinjansiemeniä. Heitä pannulle pekonikuutiot, puolitetut kirsikkatomaatit ja ruokakerma. Lopuksi pilkoin ruukun rucolaa ja lisäsin pussin pieniä mozzarellapalloja. Raastoin lopuksi päälle vielä parmesaania. Hyvää oli.

torstai 12. elokuuta 2010

Lihapiirakka


Piirakka on tehty samoin kun kasvispiiras mutta täytteeksi laitoin riisiä, kananmunaa ja jauhelihaa.

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Kasvispiiras

Halusin tehdä hieman ruokaisamman suolaisen piirakan evääksi töihin. Selailin yhtä keittokirjaa ja sieltä löytyi eräs mielenkiintoinen ohje, mikä oli helposti muunneltavissa. Teinkin piiraan oman haluni mukaan.

Jos nyt oikein muistan niin keksitty ja tehdessä muunnettu resepti meni näin:
1 sipuli
öljyä
noin 100 g risottoriisiä
noin 3 dl kasvislientä
3 pientä kesäkurpitsaa, raastettuna ja siivilässä valutettua
1 ruukku basilikaa
1 ps pakastepinaattia
3 kananmunaa
1 mozzarellapallo (150 g)
parmesaaniraastetta, lisäsin tätä koska sitä löytyi kaapista
pari reilua rkl turkkilaista jogurttia
yli 100 g sulatettua voita
paketti filotaikinaa

Kuullota sipuli kattilassa. Lisää riisi ja kuullota minuutti sekoittaen kauttaaltaan öljyyn. Lisää liemi kattilaan ja hauduta noin 15 min tai kunnes neste on imeytynyt ja riisi on kypsää mutta napakkaa. Lisää kasvikset riisien joukkoon. Lisää hieman jäähdytettyyn seokseen munat, juustot ja mausta oman maun mukaan. Sulata voi ja voitele vuoka. Vuoraa yhdellä levyllä vuoan pohja ja reunat. Sivele pinta voilla. Käytä pohjaan puolet levyistä. Levitä kasvisseos taikinan päälle ja laita loput taikinalevyt täytteen päälle. Voitele jokainen levy yksitellen. Paista 190 asteessa noin 35 min tai kunnes piiras on kullanruskea.


Kuoresta tuli hyvin rapea! Piiras oli oikein hyvää ja varsinkin mozzarellapalan osuessa kohdalle... ;) Piiras oli minulle tarpeeksi ruokaisa, joten se toimi vallan mainiosti eväänä. Uudelleen lämmitettäessä rapeus tietenkin häviää, mutta en kokenut sitä älyttömän harmittavana.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Macarons

Innostuin tekemään macaronseja. Reseptin otin bakerellalta. Ohjeen mukaan "vanhetin" valkuaisia vuorokauden ajan huoneenlämmössä.

Macarons
90 g munanvalkuaisia
2 rkl sokeria
110 g mantelijauhetta
200 g tomusokeria

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen ja jatka vatkaamista kunnes vaahto on paksuhkoa. Sekoita mantelijauhe ja tomusokeri isossa kulhossa. Lisää valkuaisvaahto ja sekoita.


Tähän taikinaan en laittanut mitään väriä. Pursotit pieniä rinkuloita pursottimella leivinpaperin päälle. Annoin niiden seistä tunnin ennen paistamista. Paistetaan 150 asteessa 18-20 min.

vatkasin täytteeksi kermavaahtoa mihin sekoitin nutellaa.


En tiedä, että sekoitinko taikinaa kuitenkaan tarpeeksi paljon vai mistä johtui, että minun macaronsini olivat onttoja...
Olivat kyllä hyviä, mutta älyttömän makeita. Huh.

Puutarha päivitystä

Tämä kuva on otettu 3.7.

Kovasti on kaikki kasvit kasvaneet mun perhospuutarhassa, yksi on jopa innostunut kukkimaan heti ensimmäisenä vuonna. Olin siitä iloisesti yllättynyt.

Alempi kuva on otettu 25.7.

Sitruunarisotto

Tein tässä eräs päivä Nigellan sitruunarisottoa. Bongasin tämän ohjeen hänen televisiosarjastaan, mikä pyöri aiemmin tänä vuonna. En ollut aiemmin tehnyt risottoa tähän tyyliin ja mielestäni onnistuin vallan hyvin. Tuli syötyä annos niin nopeasti, että unohdin ottaa kuvan. Pidin kyllä oikein paljon reseptistä, mutta seuraavalla kerralla en kenties laittaisi niin paljon sitruunanmehua.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Puutarhan parhaat perhoskasvit


Edellisessä postauksessa kerroin, että olen perustanut perhospuutarhan. Tähän sain hyviä vinkkejä ja kaikki kasvivalintani on Riku Cajanderin kirjasta puutarhan parhaat perhoskasvit. Kirjasta sai hyviä neuvoja ja kasveja esitelty reilusti. Hyvä paketti niille, jotka ajattelevat perustaa perhospuutarhan.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Perhospuutarha?!?

Miehen kanssa asutaan vanhan kerrostalon alimmassa kerroksessa. Meillä on niinkin ihana mahdollisuus, kuin oma pieni pläntti parvekkeen edessä. Nyt on menossa toinen kesä tässä asunnossa ja nyt ehostettiin tuota pientä plänttiä, mm. laajennettiin ja suoristettiin reunaa. Mun haaveena ois saada tuosta pläntistä perhosia houkutteleva pieni keidas keskellä laajaa nurmialuetta, eli mun oma pieni perhospuutarha. Plänttiin on kylvetty suomalaisia niittykukkien siemiä, mutta katsotaan mitä niistä tulee. Olen valinnut kukkia, jotka houkuttelevat perhosia. Nehän ei tule kukkimaan tänä kesänä vielä, mutta kunhan näyttäisivät jotain elonmerkkejä edes, niin olen tyytyväinen (siis tältä kesältä). Kuva on otettu 13.5. Pitää ottaa nyt jo päivityskuva. Pläntillä on sittemmin havaittu elonmerkkejä... Jeeeee ;)


Meidän aidalla myös usein vierailee lintuja ja oravia. Nyt pikaiseksi malliksi pääsi orava.

Raparperipiirakka a la isotooppi ja vaniljakastike


Sain tän ohjeen mun työharjoittelupaikan yhdeltä ohjaajalta. On kyllä niin helppo ja nopea! Ohjeessa käytetään jäisiä valmiiksi pilkottua raparperia. ne ei vaadi mitään alkutoimenpiteitä. Mainiota :)

2 kkp jauhoa
1 kkp sokeria
1 kkp sulatettua rasvaa (käytin juoksevaa rasvaa)
Nämä ainekset sekoitetaan keskenään ja otetaan 1 kkp pois.
Jäljellä olevaan seokseen lisätään:
1 muna
1 tl leivinjauhetta
kardemummaa
n. 0,5 kkp maitoa
HUOM! Seos on juoksevaa tässä vaiheessa.
Seos kaadetaan voideltuun vuokaan, päälle jäiset raparperit. Mukaan voi heittää vaikka jäisiä puolukoita, mustikoita tai omenaraastetta. Laitoin mausteeksi vielä kanelia ja inkivääriä. Päälle ripotellaan alussa eroon otettu muruseos. Paistetaan 200 asteisessa uunissa n. 30 min.

Vaniljakastike:
5 dl maitoa
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
Sekoita ainekset keskenään kylminä. Kuumenna ja sekoita usein kunnes kastike on paksua. Kastike jähmettyy vielä jäähtyessään. Lisää jäähtyneeseen kastikkeeseen vaniljasokeria tai mitä haluat maun mukaan.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Ranskalainen suklaakakku

100 g taloussuklaata
100 g voita
2 munaa
2 dl sokeria
1 3/4 dl vehnäjauhoja
pinnalle:
75 g taloussuklaata
2 dl kuohukermaa

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää jauhot vuorotellen sulatetun suklaan kanssa. Kaada taikina voideltuun vuokaan (22 cm). Paista uunin alaosassa n. 15 min, tavallinen uuni: 225 astetta ja kiertoilma 200 astetta. Kakku on keskeltä hieman tahnamainen.

Kuorrutus:
Sulata suklaa ja lisää siihen 1-2 rkl kermaa. Levitä suklaa kakulle. Paloittele torttu. Vatkaa loput kermasta ja pursota jokaiselle palalle.

Minä käytän kakun kuorrutteeseen aina lopun suklaalevyn kun en pientä nyssykkää viitsi jättää käyttämättä. Tällä kertaa tein kakun tummasta suklaasta koska kaupasta oli loppunut taloussuklaa. Halusin ihan tarkoituksella kokeilla tummaa suklaata. Omasta mielestäni kakku on parempi tehtynä taloussuklaasta. Tämä kakku kuuluu mun suosikkeihin. Se on vielä niin nopea tehdä. Mulla on tapana pursottaa kerma kuten kuvassa. Kukin tehköön miten parhaaksi näkee itse. :)

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Kuningatarpiirakka


Tätä piirakaa on tullut tehtyä ahkerasti tässä talven ja kevään aikana. Meidän huushollissa piirakka tunnetaan nimeltä "opparipiirakka". Oon meinaa ahkerasti tehny tässä monta kuukautta opinnäytetyötä. Nyt se on ohi ja pääsen keskittymään muihin asioihin enemmän ja kenties päivittämään ahkerammin tätä blogia. Miehen mielestä parasta tässä piirakassa on pohja. Vaihtelenkin eri jauhojen määrää miten huvittaa. Alkuperäisessä ohjeessa taisi olla vain vehnäjauhoa, että jos haluatte käyttää vain vehnäjauhoa niin laskekaa nuo jauhot yhteen (2,5 dl). Mun mielestä piirakassa parasta on täyte kun se on mehukas. Piirakka on helppo tehdä ja ei mee paljon tiskiä. Oon varmaan joskus tehnyt kaikki yhdessä kulhossa. Ensin tehnyt pohjan, levittänyt sen vuokaan, sekoittanut marjat samassa kulhossa, lisännyt sen pohjan päälle ja vielä samassa kulhossa sekoittanut kermaviilin ja muut sekottanut. Kaikki ainekset menee kuiteskin sekasin vuoassa. :)

Pohja:
100 g rasvaa
1 dl sokeria
1 muna
1 dl ruisjauhoa
1 dl vehnäjauhoa
0,5 dl kauralesettä
1 tl leivinjauhoa
Sekoita rasva ja sokeri keskenään. Vatkaa muna seokseen. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää seokseen. Painele voideltuun vuokaan.

Täyte:
2 ps marjoja (vadelma, mustikka)
2 rkl perunajauhoa
0,5 dl sokeria
Sekoita marjat, perunajauho ja sokeri keskenään. Lisää pohjan päälle.

1 prk kermaviiliä
1 muna
0,5 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
Sekoita ainekset keskenään ja lisää marjojen päälle.

Paista uunin keskitasossa tai alempana 25-30 min 200 asteessa.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Tulppaanit


Mieheni toi eräs päivä aivan yllättäen minulle kimpun upean värisiä tulppaaneita. Minulla oli hieman huono päivä ja muutama ärräpää oli päässyt opinnäytetyöstä johtuen ja taisi tuntea hieman sympatiaa kun tahtoi piristää kukilla. Hän ei meinaa ikinä muuten tuo minulle kukkia. Kyllä kummasti piristi mieltä! :)

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Capellini with herbs


Eräs päivä olin kaupassa pastahyllyn edessä, kun silmiin osui capellini-pasta. Paketin toiselta puolelta löytyy resepti ja päätin kokeilla sitä. Täysin en seurannut ohjetta mutta idean sain siitä. Minun ohjeeni kostui:
  • kirsikkatomaatti
  • kesäkurpitsa
  • tuore basilika
  • pinjansiemen
  • pasta
Hyvin yksinkertaista. Keitin pastan, samalla pilkoin kirsikkatomaatit neljään osaan ja suikaloin kesäkurpitsan. Paistoin niitä pannulla niin, että tomaatit alkoi hajota. Laitoin mukaan myös pinjansiemeniä. Lisäsin mauteita ja basilikan. Pasta valutettiin ja heitettiin pannulle. Kaikki sekoitettiin yhteen. Hyvää oli!

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Palapeli


Tuli tehtyä 1500 palan palapeli. :)

torstai 18. maaliskuuta 2010

Paras omenamehu ikinä!


Oon aivan hullaantunut Valion luomu omenatäysmehuun! Maistuu täyteläiseltä ja juuri siltä miltä minusta omenamehun tuleekin maistua ja kaiken lisäksi se on LUOMUA. Mehu on sameaa mutta minua se ei haittaa, tuo vain aitoa fiilistä. Suosittelen kokeilemaan. :)

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Valkosuklaakardemummatorttu

Torttua varten minulta jo löytyi kokonaista kardemummaa. Niitä löytyy esim. Ruohonjuuresta. Aivan ihana tuoksu, kun murskaa.


Taikina:
150 g jauhoja
hyppysellinen suolaa
75 g paloiteltua kylmää voita
kylmää vettä

Täyte:
8 kardemummakodan siemeniä
350 g pieniksi paloiksi murskattua valkosuklaata
2 liivayelehteä
kylmää vettä
4 1/4 dl kermavaahtoa

Valmistus:
  1. Samoin kuin suklaatortussa, paitsi ei käytetä kaakaojauhetta jauhotuksessa.
  2. Samoin kuin suklaatortussa, paistoaika 15 min ja 10 min. Minulla käytössä 24 cm irtopohjainen vuoka. Kun olin poistanut herneet, pohja alkoi kupristua toiselta laidalta. Tämä haittasi myöhemmin täytettä lisättäessä. Reuna oli matalampi toiselta puolelta ja täyte valui ulos.
  3. Survo kardemummansiemenet jauheeksi ja pane suklaan kanssa isoon kulhoon (minä laitoin kattilaan). Liota liivatetta kylmässä vedessä kuumuutta kestävässä astiassa 5 min ja sekoita sitten kiehuvan veden yllä, kunnes liivate liukenee. Minä en tehnyt näin, vaan sekoitin sen pienessä määrässä kiehuvaa vettä. Käytin vielä samaa kattilaa missä lämmitin kerman. Kiehauta kattilassa kerma, kaada se suklaan päälle ja vatkaa seosta, kunnes suklaa on sulanut. Lisää liivate ja hämmennä seosta, kunnes se on tasaista. Anna jäähtyä, kaada torttupohjalle ja pane 3 tunniksi jääkaappiin.