tiistai 1. joulukuuta 2009

Päivän ruoka

Tässä yksi päivä tein samaisesta Kotivinkki-lehdestä porkkanalaatikkoa ruoaksi. Se kyllä ei ollut niin minun makuuni, kuten bataattipunajuurilaatikko mutta söi kuitenkin. Vähän jouduin oikomaan reseptin kanssa kun kaapista ei löytynyt kaikkia aineksia. Söin päälle myös tonnikalamozzarellasalaattia.

Bataattilaatikko / bataattipunajuurilaatikko

Bongasin tämän reseptin Kotivinkin Jouluherkut -lehdestä.

4-6 hengelle
  • 1 kg bataattia
  • 4 dl kasvislientä
  • 2 rkl ruiskorppujauhoja
  • 1 rkl juoksevaa margariinia
  • 1 rkl siirappia tai hunajaa
  • 1 tl kanelia
  • 1/2 tl inkivääriä
  • 1/2 tl kardemummaa
  • rasvaa vuoan voiteluun
  1. Kuori ja paloittele bataatit. Kuumenna kasvisliemi ja lisää bataatit joukkoon. Keitä bataatit kypsiksi, n. 20 min.
  2. Soseuta bataatit sauvasekoittimella. Lisää soseeseen korppujauho, margariini ja mausteet. Sekoita tasaiseksi massaksi.
  3. Voitele vuoka ja kaada sose vuokaan.
  4. Ripottele soseen pinnalle korppujauhot ja hieman rasvaa.
  5. Kypsennä laatikkoa uunin keskiritilätasolla 175 asteessa 1,5 tuntia.
Tein puolet tuosta annoksesta ja vaikka käytin kasvisliemen sijasta vain vettä niin mielestäni oli oikein hyvää. Lisäsin myös reseptiin pari punajuurta, jotka keitin bataattien kanssa.